Tags

Roland-basenji raportoi

14. syntymäpäiväni

By Roland Basenji on 12/23/2019

Rakastan omaa rauhaa mutta myös läheisyyttäTänään täytän 14 vuotta! Aika korkea ikä, vai mitä? Sitä ei kyllä minusta mitenkään näe, kaikki kun luulevat minua paljon nuoremmaksi. Kuulun niihin komistuksiin, jotka vanhenevat muiden huomaamatta.

Kuten minulla on jo vuosia ollut tapana, vietän nämäkin synttärini ulkomailla. En järjestä juhlia, koska tässä iässä voin jo todeta, etten ole koskaan suuremmin välittänyt juhlista, en omistani enkä muiden. Iso väkimäärä, koostui se sitten ihmisistä tai eläimistä, pelottaa minua ja saa minut nopeasti väsymään. Tekee mieli näykätä nilkkoja, jos niitä on liian paljon pienellä alueella. Joskus olen niin tehnytkin, kun en ole pystynyt vastustamaan kiusausta. Näykkään tietysti ihan kevyesti, vain vihjaistakseni, että näykkäämäni nilkka on väärässä paikassa, eikä siitä kukaan ole koskaan hirveästi pahastunut. Paitsi Mamma ja Papi, jotka pahastuvat aina toisten puolesta.

Viihdyn parhaiten kotioloissa oman lauman kanssa. Tarvitsen välillä ihan omaa aikaa ja silloin, jos mahdollista, vetäydyn nukkumaan johonkin, missä saan olla ihan rauhassa. Usein kuitenkin vietän aikaa Mamman ja Papin kanssa, sillä vaikka oma tila on minulle tärkeä, rakastan myös läheisyyttä. Lämpö, kylki kylkeä vasten painautuminen, välillä vain ihan hienovarainen kosketus. Sellaisia asioita tarvitsee aina välillä. Täytyy sanoa, että sovin erinomaisesti samaan laumaan Mamman ja Papin kanssa. Viihdymme kaikki kolme kotona, rakastamme omaa rauhaa. Introverttien lauma – sellainen meistä tuli, kun ulospäin suuntautunut Gloria-siskoni muutti sateenkaarisillalle. Voin sanoa, että on oikein hyvä vanheta näin rauhallisessa ympäristössä. En kaipaa suuria seikkailuja elämääni.

Näin minä juoksen metsärinteitä!Mamman ja Papin aikaisemmista koirista vain yksi on elänyt vanhemmaksi kuin minä. Se oli Rauno-whippet, josta olen tietenkin kuullut vain tarinoita, niin kuin nyt jo edesmenneistä sukulaisista kuullaan. Raunosta tuli kuulemma vanhoilla päivillään hiukan höperö. Se ei enää tunnistanut paikkoja, yritti kävellä seinien läpi, omaa petiään etsiessään lähti seikkailemaan pitkin kylää. Oli suoranainen ihme, ettei se kadonnut jäljettömiin. Minulla ei mitään sellaisia höperyyden merkkejä ole, ja kun purkista saan lisäksi hiukan apua nivelvaivoihin, juoksen vielä ketterästi ylös ja alas metsäisiä rinteitä. Pärjään varsin hyvin täällä vuoristossakin, jossa maastot ovat kuitenkin huomattavasti kumpuilevampia kuin kotikulmilla.

Vain kuuloni on hiukan huonontunut. Se on vain hyvä asia näin vuoden lähestyessä loppuaan. Toiveissa on voida siirtyä pehmeästi ja hiljaisesti uuteen vuoteen. Niille harvoille, jotka eksyvät lukemaan tätä tapahtumatonta blogiani, toivotan oikein leppoisaa vuodenloppua jouluine ja juhlineen.

14 vuotta
introverttien lauma
läheisyys
oma rauha
synttärit
ulkomailla