Tags

Roland-basenji raportoi

Laiska Mamma ja lomakokemuksia

By Roland Basenji on 9/5/2019

Koirien pensionaatti AyzessaMamma ei ole oikein hyvä pitämään lupauksiaan. Kun vuosi sitten aloitin tarinoimisen uudelleen, Mamma lupasi toimia kirjurina ja julkaista tarinani säännöllisesti. Nyt on taas kulunut yli puoli vuotta ilman yhtään tarinaa, eikä vika ole minun!

Lisäksi Mammalla on aina selitys valmiina. “Kaaduin pahasti ja nilkkani murtui.” “Kun kaaduin, myös käsi vääntyi pahasti. Onneksi ei sentään murtunut.” “Työ on vienyt kaiken energiani. Jos olisin eläkkeellä, jaksaisin paljon enemmän.” “Osallistun lukuhaasteeseen ja kaikki vapaa-aika menee kirjojen lukemiseen.” Tällaisia selityksiä Mamma laukoo, kun katson häntä tyyliin “voitaisiinko me nyt viettää pieni hetki blogini kimpussa?” Oikeasti Mamma on vain laiska eikä saa asioita aikaiseksi.

On kyllä totta että Mamma kompuroi mäessä ja oli sen jälkeen melkein kolme kuukautta kotona. Mamma istui ensin aina vain sohvalla koipi ojossa tyynyjen päällä ja Papi pisti neulalla Mamman isoa vatsaa joka päivä. Oikeastaan minusta se aika oli kohtalaisen mukavaa, koska sain nukkua päivät pääksytyksin Mamman kyljessä lämpimän peiton päällä. Sitten Mamma alkoi köpötellä hassuilla sauvoilla ympäriinsä. Se ei ollut helppoa, koska Mamman oikea käsi oli paksu ja hankala eikä sillä saanut kunnolla pidettyä sauvasta kiinni. Lenkille Mamma ei lähtenyt minun kanssani t o d e l l a pitkään aikaan. Kävin kaksi kertaa päivässä kävelyllä Papin kanssa. Mamman kanssa en kertaakaan, eikä se ollut mukavaa.

No, nyt Mamma taas kävelee melkein oikein. Vauhti on kyllä minun ripeille tassuilleni hiukan liian hidas. Yritän sopeutua Mamman tahtiin, koska opin jo nuorena, että on viisainta olla joustava. Se tapahtui, kun ensimmäiseen, ruotsalaiseen mammaani tuli paha tauti eikä se jaksanut kävellä kovaa vauhtia. Me Glorian kanssa hidastettiin tahtia, jotta rakas mammamme pystyisi viemään meitä lenkille. Se oli ennen kuin hän katosi kokonaan.

Silloin kun eka mamma katosi, me oltiin siskon kanssa monta kuukautta koirien pensionaatissa. Se oli ennen kuin me saatiin tämä uusi, laiska Mamma. Olin jotenkin unohtanut koko pensionaattiasian, koska nyt jo monta, monta vuotta olen päässyt aina Mamman ja Papin kanssa lomalle mukaan. Ja sitä ennen monta, monta vuotta meille tuli aina hoitaja kotiin.

Roland nukkui viisi päivää putkeenTänäkin kesänä vietin kaikessa rauhassa lomaa Mamman ja Papin kanssa vuoristossa, siellä missä ollaan vietetty kaikki loma-ajat jo pitkän aikaa. Rauhallista makoilua alppiauringossa uudella terassilla. Hauskoja lenkkejä ylös alas ylös alas Papin kanssa. Tontin tarkastelua eri näkökulmista. Kissojen pelottelua, kun uskaltavat kulkea häntä pystyssä tonttini poikki.

Mutta sitten yhtenä päivänä Mamma ja Papi pakkasivat kaikki tavarani mukaan ja käskivät minun hypätä takapenkille. Niin he aina käskevät, mutta tällä kertaa panin heti merkille, että mukana oli vain minun tavarani, ja epäröin. Arvelin että asiassa oli varmasti kissa haudattuna. Ja niin olikin. Päädyin p e n s i o n a a t t i i n. Perille päästyä loikahtelin luottavaisena erään tädin mukana portista sisään, mutta kun katsoin taakseni, Mammaa ja Papia ei näkynytkään missään. No, olivat ne minua silitelleet siinä portilla, mutten ollut tajunnut että siitä eteenpäin minun oli mentävä yksin. Tai siis sen tädin kanssa.

Vietin neljä päivää ja yötä seitsemän lajitoverin seurassa. Meillä oli oma jengi, jonka kanssa hengailtiin päivät ja nukuttiin yöt. Se oli vähän sellaista leirielämää. Kaikki muut olivat minua reilusti nuorempia, ja menoa ja meininkiä siis riitti. En ihan helposti hyväksynyt jengiin uutta jäsentä, joka tuli pari päivää minun jälkeeni. Hiukan sille ärähtelin, mutta annoin sitten periksi, kun enemmistö oli sen kannalla, että tyyppi sai jäädä. Oli siinä ulkoilmaelämässä puolensa, mutta hiukan kyllä aloin kaivata omaa petiäni, jota ei ollut saanut ottaa mukaan.

Kun Mamma ja Papi tulivat minua hakemaan, en pukahtanut heille sanaakaan. Tiedän että Herra Presidentti, pensionaatin johtaja, kertoi heille joitain pääkohtia tapahtumista, mutta luotan siihen, ettei hänkään hiiskunut ihan kaikesta. Tietyt asiat on paras pitää salaisuutena. Mutta kotiin päästyä vetelin hirsiä viisi päivää melkein yhteen putkeen. Välillä kävin ruokakupilla, välillä pissalla. Sitten taas nukuin. Niin mukavalta kuin tuntuikin että nuoret sällit hyväksyivät joukkoonsa ja vähän taisivat arvostaakin meikäläisen pitkää elämänkokemusta, niin kyllä nuorison kanssa veljeileminen sittenkin käy tällaisen vanhemman herran voimille.

alppiaurinko
koirapensionaatti
laiska mamma
loma
nuoret koirat