Tags

Roland-basenji raportoi

Muutama sana naapuruussuhteista

By Roland Basenji on 12/9/2018

Riki, minä ja GloriaRakkain vihamieheni Riki on muuttanut pois naapurista. Ehkä muistatte sen ruskean luppakorvan, joka vilahteli aina välillä minun ja Glorian tarinoissa.

Riki ja minä olimme naapureita vuosikausia, melkein joka päivä tuijottelimme toisiamme ikkunasta vaihtelevien tunteiden vallassa. Usein törmäiltiin lähimaastossa lenkeillessämme, ja olisimme törmäilleet useamminkin, jos olisimme saaneet itse päättää. Pitkä naapuruus siis. Tuntuuhan se hiukan hämmentävältä, kun vanhaa tuttua naapuria ei enää näy mailla halmeilla. Eikä varsinkaan naapureiden isossa ikkunassa.

Vaikka mistään ystävyydestä meidän välillämme ei tietysti voi puhua, etenkään sen jälkeen kun kerran syöksyin puraisemaan Rikin nilkkaa näennäisesti ilman syytä. Syyhän minulla tietenkin oli, vaikka Mamma ja Papi eivät sitä ymmärtäneetkään. Kuten eivät myöskään Rikin äiti ja isä. Riki kuitenkin tiesi tarkkaan mikä syy oli. Kyse oli koirien välisistä suhteista, joita ei kaksijalkaisten ole helppo käsittää. Ei, vaikka lukisivat lukuisia johdatuksia koirien elämään ja koira-ihminen-koira-sanakirjoja.

Riki vaikutti aina jotenkin ujolta. Tai ei ehkä ujolta mutta siltä kuin se olisi koko ajan muissa maailmoissa. Mamma sanoi joskus, että jos Riki olisi ihminen, sillä olisi nukkainen beessi samettipuku ja pitkä vaaleanruskea tukka naaman ympärillä.

Meidän naapurustossa ovat muutenkin lajitoverit vaihtuneet viime aikoina. Ekassa talorivissä ei ole enää sitä pientä blondia, jota tavoitellessani hampaani osui kerran vahingossa sen nuoren emännän reiteen, mistä syntyi kamala haloo. Sen tilalle on muuttanut iso vaalea bordercolliesekoitus Miley, kaunotar jolla on tosi kova ääni. Ja joka on äänessä koko ajan. Ainakin silloin kun se näkee minut. Mutta ymmärrän Mileyn käytöstä paremmin nyt kun tiedän että sen tassut pestään kolme kertaa päivässä.

Neljännessä rivissä asui ennen cairninterrieri Ronja ja sitten vähän aikaa Chiara. Chiaralla oli traaginen kohtalo, se kuoli nuorena vakavaan sairauteen. Nyt Chiaran tilalla asuu Sally, jonka olen toistaiseksi haistanut vain Mamman vaatteista mutta jonka mielelläni tapaisin kuonotusten.

Tien länsipuolella asuu useitakin lajinaapureita. Ekassa talossa valkoinen Bumba vahtii ohikulkijoita mutta pitää aina pienen kunnioittavan etäisyyden meikäläiseen. Tokassa talossa shiba inu Bushy eli ikivanhaksi, kunnes se ei enää pysynyt kunnolla jaloillaan. Kuulin Papilta että nyt taloon odotetaan pentua – hmm, pennut ovat hiukan rasittavia naapureita, joten voin vain toivoa että sieltä tulee rauhallinen lapsi. Kolmannen talon kissasta en nyt sano sen enempää kuin että se käytti kesällä häikäilemättömästi hyväkseen sekä terassipatjaani että Mamman ja Papin syliä. Voitte siitä päätellä mitä moisesta katista ajattelen.

Neljännen talon valkoinen länsiylämaanterrieri Shady on utelias otus, jolla on lyhyt muisti. Se haluaa tervehtiä joka kerta, vaikkei sen ehkä kannattaisi. Viidennen talon tanskandogit ovat puolestaan aika vaikuttava näky, kun ne kulkevat tasatahtia emäntänsä kummallakin puolen. Toisella niistä on paha tapa huudella terassilta mutten ole kuulevinanikaan. Meikäpoika ei harrasta huutelua eikä sellaiseen vastaa. Kuudennen talon dalmatialaiset ovat ikätovereitani ja vaikuttavat siisteiltä tyypeiltä; harmi että ne ovat jääneet aika etäisiksi.

Jos Riki oli paras ja rakkain vihamieheni, Luna-labrador on Vihollinen isolla veellä. Se asuu edelleen samassa talossa ison tien varressa. Ja se vihaa minua edelleen sydämensä pohjasta. Se hyökkää kimppuuni tasan varmasti jos sattuu olemaan vapaana, kun kuljen siitä ohi. Ja se on aina vapaana, paitsi silloin kun se osallistuu läheisen koirapensionaatin tylsiin seurakävelyretkiin. Siellä ne menevät isot koirat lyhyissä hihnoissa isolla porukalla pensionaatin johtajan määräämään tahtiin eivätkä ylety nuuskimaan mitään. Kun me Mamman kanssa katsellaan sitä touhua sivusta, me katsotaan aina toisiamme ja ajatellaan: Noille retkille ei koskaan mukaan! Ei sitten ikinä! Siitä me ollaan täsmälleen samaa mieltä.

naapurit
naapuruussuhteet
Riki