Tags

Roland-basenji raportoi

Automatkoista

By Roland Basenji on 11/9/2018

Roland pitkällä automatkallaEn oikeastaan tykkää automatkoista, en lyhyistä enkä pitkistä. En hyppää autoon koskaan mitenkään innokkaasti, vaan vain siksi että Mamma tai Papi käskee. Ja tietysti järkisyistä eli koska ymmärrän, että on parempi mennä mukaan kuin jäädä yksin.

Mamman ajotyylistä osaan aika hyvin erottaa milloin mennään eläinlääkärille ja milloin vaikka metsälenkille kauemmas kotoa. Jälkimmäiselle kun mennään, niin Mamma ajaa rennommin ja kyyti on niin tasaista kuin se nyt Mamman ollessa ratissa voi olla. Eläinlääkärille taas kun ajetaan, niin ollaan aina vähän viime tipassa (se on Mamman paha tapa, ei minun) ja sitten pitää ajaa kovaa jotta ei myöhästytä liikaa. Seuraa äkkikiihdytyksiä ja äkkijarrutuksia, joista en yhtään tykkää, niin kuin en yleensäkään pidä yllätyksistä. Tietysti minä silloin protestoin minkä kerkiän. Ääntä säästämättä. Annan kuskin ymmärtää että nyt on asiakkaan mielestä kyydissä toivomisen varaa.

Silloin tällöin ajetaan paljon pitemmälle, monen tunnin päähän kotoa. Sellaisen matkan nimi on lomamatka. Lomamatka on helppoa arvata etukäteen, koska silloin Mamma pyörii ympäri taloa ja laittaa tavaroita kasseihin ja laatikoihin. Sitten Papi laittaa kassit ja lootat autoon, Mamma levittää aurinkoläikkäpatjani takapenkin päälle ja sanoo minulle: Hyppää! Hoppa! Kun tottelen, se on menoa se! Se on menoa monta sataa kilometriä.

Nyt kun minulla on valjaat, saan olla autossa takapenkillä. Aikaisemmin kun Gloria oli vielä kuvioissa mukana, meidän paikka oli takakontissa. Kummallakin oli oma osastonsa ja välillä rähistiin toisillemme häkin seinämän läpi. Sitten taas nukuttiin.

Nykyään seison alkumatkan mieluiten Mamman ja Papin välissä takajalat takapenkillä ja etujalat keskikonsolin päällä. Ei se nyt mikään näköalapaikka tietenkään ole, mutta on se paras paikka silloin kun haluaa seurailla tapahtumia tuulilasin läpi. Siitä katselen mihin suuntaan lähdetään, mitä kadulla näkyy, onko tuttuja heppuja liikenteessä. Ja tunnustelen niin sanotusti ilmaa, koska siitä riippuu aika paljon, millainen reissusta tulee. Onko Mamma stressaantunut, onko Papi hyväntuulinen, vai toisinpäin? Kumpi ajaa ensin? Onko toiveita päästä jo alkutaipaleella pissalle? Mille taukopaikalle pysähdytään tällä kertaa? Milloin kaivetaan eväät esiin?

Kun päästään moottoritielle, alan etsiä hyvää nukkuma-asentoa. Jos jostain ajomatkan osasta voin sanoa edes vähän tykkääväni, niin moottoritiestä. Ei turhia käännöksiä eikä tuntuvia vauhdin vaihdoksia. Tasaista menoa, ja tuntuu siltä että matka edistyy. En välttämättä vedä sikeitä, mutta kunhan löydän hyvän asennon, niin vajoan mukavaan horteeseen. Siinä tulee jo oikeastaan vähän lomafiilikset: ei kiirettä mihinkään, voi nukahtaa kun nukuttaa tai sitten voi vain makailla. Se on oikeastaan hyvä olotila, kunhan siihen tottuu. Ei voi tehdä mitään. En myöskään ajattele mitään erityistä, en katsele enkä kuuntele, olen vain.

Mamma edelleen vasta opettelee olemaan täysin tekemättä mitään. Meikäläinen on tiennyt jo kauan että mitä paremmin osaa olla jouten, sitä parempaa elämä on.

automatkat
joutenolo
lomamatka
Mamma ratissa
tasainen vauhti