Tags

Roland-basenji raportoi

Roland alkaa taas raportoida

By Roland Basenji on 8/12/2018

Sisarusten viimeinen yhteinen kuvaAjattelin tässä yhtenä päivänä että nyt tai ei koskaan. Vuodet vierivät, ja se alkaa olla selvä ettei meikäpoika tästä ainakaan nuoremmaksi muutu. Jotkut asiat ovat yhtäkkiä alkaneet mennä eri lailla kuin aina ennen. Tulee kaikenlaista muutosta, milloin hyvään milloin huonoon suuntaan.  Niinpä ajattelin, että nyt tai ei koskaan on aika alkaa taas raportoida eämästäni. Mamma on luvannut toimia kirjurina ja vakuuttanut, että tällä kertaa tämä blogi – siis minun ikioma blogini – on hänen tärkeitten asioitten listallaan tosi korkealla. Ykkösenä siis!

Mamma, joka oli aikaisemmin aina poissa kotoa, ei yhtäkkiä enää lähtenytkään aamuisin minnekään. Sen sijaan mentiin metsään, kuljettiin siellä omituisen hitaasti ja pitkään, ja kun Mamma katseli kaikkea hiljaa mietteissään, me Glorian kanssa ehdittiin nuuskia, kaivaa ja seurata kaikenlaisia jälkiä. Puuhastella lempihommiemme parissa siis. Mamma sanoi olevansa uupunut ja keskittyvänsä nyt tärkeisiin juttuihin. Kuten minuun ja Gloriaan. Kävelylenkkeihin. Päiväuniin. Läheisyyteen.

Sitten eräänä keväisenä aamuna Gloria-sisko lähti eikä enää palannut. Olinhan minä sen vaistonnut, ettei kaikki ollut ihan mallillaan. Ensin Glorian takapää ei pitänyt ja se horjui kaikkiin suuntiin kävellessään. Välillä se paiskautui portaita alas niin että luut vain kolahtelivat. Sitten siltä meni ruokahalu, ja se oli Glorian tunteville hätämerkki. Siihen ikään mennessä Glorialta ei ollut koskaan mennyt ruokahalu. Kun se oli enää pelkkää luuta ja nahkaa, se ei enää jaksanut kävellä eikä paljon istuakaan. Sen haju muuttui epäilyttävästi. Mamma sanoi että Glorian munuaiset eivät enää toimineet eikä siskoa voinut mikään parantaa. Minä en tiennyt munuaisista muuta kuin että pannulla paistettuina ne ovat aika herkkua. Jotenkin tajusin kuitenkin etteivät ne kaksi asiaa oikein liittyneet toisiinsa.

Ja siihen se kaikki sitten päättyi, että eräänä aamuna Mamma kantoi Glorian viimeistä kertaa autoon, ja minä katselin isosta ikkunasta, kun auto peruutti pihasta ja vei Glorian mennessään. Siltä reissulta sisko ei enää tullut kotiin. Sen illan ja muutaman seuraavankin tuijotin enimmäkseen yhteen paikkaan ja odotin.

Seuraavana päivänä Mamma vei minut sen valkotakkisen Sedän luo, jota Gloria oli käynyt katsomassa usein kevään mittaan. Mamma halusi kuulla että minulla on kaikki kunnossa, munuaiset ja muut. Sisääntuloaulan matolla pysähdyin yhtäkkiä siihen paikkaan kun nenääni kantautui viesti. Se oli Glorialta minulle. Siihen matolle se oli lirauttanut tiedoksi sen mikä jäi naamatusten sanomatta. Naamatusten ei oltu enää paljon kommunikoitu, kun se tuntui niin vaikealta. En voi kertoa viestin sisältöä tarkemmin, koska se oli aika henkilökohtainen. Mutta kyllä se minua lohdutti että sisko oli vielä viimeisillä voimillaan ajatellut minua, veljeään.

Oltiinhan me eletty koko pieni ikämme yhdessä. Ja sisko oli minulle rakas. Viestistä päätellen minäkin siskolle.

Glorian katoaminen
ikävä
raportointi
tärkeät jutut
uusi blogi