Basenjisisarukset tarinoivat

Vappu ja suuria tunteita

By Gloria & Roland on 4/30/2012

Tänään illansuussa, kun oli vielä valoisaa mutta taivas alkoi yhtäkkiä muuttua uhkaavan tummaksi, lähdettiin koko lauma yhdessä lenkille.

Keskellä meidän kylää kirkon ja rautatien takana on iso niittyaukea, jota halkoo vanhan kylän puolelle vievä tie. Aina välillä maanomistaja sulkee niityt rautalankaportilla muistuttaakseen, etteivät ne ole mitään yleisiä puistoja. Mutta välillä portit repsottavat auki, mikä meidän mielestämme tarkoittaa sitä, että niityistä on tullut tilapäisesti puistoja ja niitä on oikeus käyttää vapaaseen juoksenteluun, kisailuun ja kaivuuhankkeisiin.

Tänään mentiin vasemmanpuoleiselle niitylle ja käveltiin sen päähän asti, sinne missä kasvaa korkeata heinikkoa. Tai Emo ja Franko kävelivät, kun taas Roland ja minä juostiin, ja kovaa juostiinkin. Ruoho oli jo sen verran korkeaa, että piti hiukan hypähdellä päästäkseen sulavasti eteenpäin, ja täynnä keltaisia voikukkia.

Heinikon luota käännyttiin takaisinpäin, tai siis Emo, Franko ja Roland kääntyivät, minä jäin nuuskimaan yhtä arvoituksellista hajua vielä hetkeksi. Mutta en minä sokea ole, vaikka muu lauma nyt niin luuleekin. Kyllä minä vallan hyvin huomasin, että heinikosta lähti juoksemaan jättimäinen ruskea jänis. Huomasin hyvinkin, mutta tuumin, että vapun kunniaksi annan Rolandin nauttia vauhdin hurmasta han yksin.

Roland RohkeaRoland ampaisi jäniksen perään kuin ammus, ja vaikka niitty on pitkä, niin pian molemmat olivat hävinneet näkyvistä. Eikä Rolandia kuulunut takaisin pitkään toviin, vaikka taivas tummeni tummenemistaan ja salamat leimahtelivat. Ja Roland pelkää kuollakseen ukkosta!

Lopulta veli palasi, ontuen mutta ylpeänä. Halusi minun nuuskivan takaa-ajon tunnelmat kuonostaan ja hännästään, mutten nuuskinut. Olin kuin Roland ei olisi poissa ollutkaan, vaikka tottakai minä tiesin, että se oli ollut jänisjahdissa ilman minua. On minulla sentään vielä hajuaisti tallella. En vain halunnut Rolandin hehkuttavan kokemustaan liikaa.

Kotimatkalla salamoi aina vain taajempaan ja tuli muutama sadepisarakin. Onneksi alkoi sataa kovasti vasta kun oltiin jo neljän seinän sisällä. Ulkona tuli yhtäkkiä ihan pimeää ja jyrähteli niin, ettei rohkeaa jäniksenjahtaajaa saanut mihinkään Frankon jaloista. Emo sytytti kynttilät ja kuului sanovan lohduttavasti Rolandille, että sellaista elämä on, pelkoa ja rohkeutta vuoroin. Eikä kuulemma yhtään haittaa, vaikka ukkosella pelottaisikin. Tärkeää on osata olla rohkea silloin kun on sen aika, eli huimassa jänisjahdissa.

Nyt me veljen nukutaan vappuaaton kunniaksi oikein juhlaunet. Hauskaa vappua teille muillekin!