Basenjisisarusten tarinoita

Vuosi 2013 on lopuillaan. Tämän blogin perusteella voisi varmaan kuvitella ettei meille ole tapahtunut yhtään mitään, mutta oikeasti tarinoiminen vain jää aina, kun sekä meillä että Emolla on koko ajan jotain muuta tekemistä.

Tässä muutama kuva meidän vuodesta. Jostain syystä Emo väittää aina ettei meitä ehdi saada kuvaan ennen kuin me ollaan jo muualla. Tiedä häntää.

Hyvää uutta vuotta 2014!

Viimeksi velipoika esitteli itsensä, kun se ajatteli ettei sitä kukaan kuitenkaan enää muista. Minä taas olen ihan varma siitä että minut muistetaan! Miten kukaan voisi unohtaa näin ihanan koiran? Laitan kuitenkin tähän kuvani, joka on otettu äskeisellä lomareissullamme. Seisoskelen siinä yhdessä hauskassa puistossa, johon lopulta päästiin kun oltiin ensin ajettu autolla pitkään, korkeiden vuorten yli ja sinisenä päilyvien järvien ohi, ja vielä pitkien tunnelienkin läpi. Ja sitten kiemurrellen ison kaupungin katuja. Se on kaupunki, jossa me ollaan vierailtu ennenkin ja jossa asuu meidän nonno.

Tämä puisto, jossa seison, on ihan lähellä nonnon kotia. Täytyy vain mennä hissillä alas alas alas, sitten ulos, sitten lähteä mihin suuntaan tahansa, oikealle tai vasemmalle, ja sitten uudelleen siihen samaan suuntaan, oikealle tai vasemmalle. Sillä lailla siihen puistoon löytää ihan varmasti....

En tiedä muistatteko te minua enää, kun en ole kirjoittanut mitään niin pitkään aikaan. Minä olen Roland, ja siskoni nimi on Gloria. Minä olen basenji ja niin on siskokin. Meidän kahden lisäksi meidän laumaan kuuluu Emo ja Franko. Ja meidän parvekkeen alla pesii pikkulintuperhe, joka ei minun nähdäkseni kuulu laumaan vaikka asuukin meidän pihapiirissä. Franko, jonka pää on tosi korkealla, näkee että pesässä aukeaa monta pientä nokkaa aina kun emolintu lähestyy mato nokassaan. Me ei siskon kanssa sitä nähdä, vaikka kovasti haluttaisiin. Mutta kukaan ei voi olla kuulematta sitä kovaa sirkutusta, joka pesästä kantautuu aina kun matoa jaetaan.

Minun sisäinen kelloni sanoo, että juuri nyt minun ja veljen pitäisi loikoilla omalla pihaterassilla lämpimässä kevätauringossa. Sen sijaan palattiin juuri lumijuoksulenkiltä. Jotain on pielessä mutten tiedä mitä. Tiedän vain etten halua enää juosta lumessa yhtään kertaa! En halua että tassuja paleltaa! Haluan kesän! No, täällä me siis makoillaan ja lämmitellään Emon sylissä oman huoneen sohvalla. Roland nuolee tassujaan lämpimiksi, minä olen käpertynyt Emon kylkeen. Emo sanoo, että ensi viikolla on pääsiäinen. Jos olen käsittänyt oikein, niin pääsiäinen ei ole sama kuin joulu eikä sillä siis ole yhtään mitään syytä olla valkoinen. En enää muista milloin se tarkasti oli, mutta silloinkin taisi olla talvi, kun me veljen kanssa oltiin lomailemassa yhdessä viiden tähden hotellissa. Sen nimi oli Doggy Palace. Ei me sitä paikkaa itse valittu, Emo ja Franko veivät meidät sinne kysymättä haluttiinko...

Emo sanoo että nyt on Tapaninpäivä eikä joulu siis ole millään tavalla vielä ohi, mutta minun ja siskon mielestä sitä sietää kyllä hiukan epäillä. Joulun ajan talossa leijuneet erityistuoksut ovat nimittäin alkaneet uhkaavasti hälventyä. Meillä kotona ei laiteta perinteisiä jouluruokia, tai ei ainakaan niitä herkkuja, joita me Glorian kanssa saatiin maistella lapsuuden jouluina, eikä kuulemma myöskään niitä, joita Emo maisteli ollessaan pieni. Onhan se tavallaan menetys, kun perinteet katkeavat, mutta toisaalta tänäkin vuonna joulumurkinat olivat silti ihan passeleita. Jouluaattoillaksi Emo valmisti uunissa meriahvenen. Minun ja Frankon mielestä sen olisi pitänyt tulla uunista ulos hiukan nopeammin, mutta Gloriasta se oli ihan parasta ja Emokin tykkäsi. Joulupäivän kanipataan liittyi pieni pettymys, vaikka se hyvää olikin. Aattoaamuna, kun oltiin Emon kanssa nauttimassa kirkkaasta säästä pitkien sateiden jälkeen, haistoin yhden jäniksen tuoreet jäljet. Hajusta päätellen iso ja komea rusakko. Ajattelin metsästää sen joulupöytään ja säntäsin perään. Hauska takaa-ajo siitä tuli, mutta jänöllä oli valitettavasti sen verran etumatkaa ja sen verran pidemmät koivet että haaveeksihan se jäi. Kun Franko sitten vähän myöhemmin kantoi kotiin saalistamansa kanin, niin kyllä se hiukan kaihersi, vaikka se kani olikin eikä jänis. Eikä meikäpoika siitäkään ateriasta tietysti kieltäytynyt, ja maukkaalta se maistuikin, kun se oli sitä paitsi kypsennetty Emon uudessa joululahjapadassa....

Tänään me täytettiin seitsemän vuotta!

Juhlapäivä meni ihan mukavasti, vaikka kyllä meitä olisi saanut vähän enemmänkin hemmotella. Ensin saatiin nukkua pitkään. Aamupäivällä käytiin Emon kanssa pitkällä lenkillä vanhan kylän takana. Saatiin juosta mielin määrin kuraisella pellolla, ja juuri kun oltiin laukkaamassa kilpaa pellon pitkää syrjää, niin yksi kultainennoutaja ilmaantui näköpiiriin. Täydellistä. Laukattiin leikkimään sen kanssa nappaa-ensin-jos-ehdit-leikkiä. Se, joka saa napattua toisen tassusta viisi kertaa peräkkäin, voittaa. Meille tuli Rolandin kanssa tasapeli tai minä voitin ihan vähän. Noutaja hävisi, minkä takia sen emäntä näytti nyrpeää naamaa. Noutaja itse ei ollut millänsäkään

No, sitten tultiin kotiin ja pestiin tassut. Aamunaksut oli marinoitu maidossa, ja sitten seurasi rentouttava kokovartalohieronta. Pian olikin...

Viimeksi Gloria kertoi lempietsivästämme, ja nyt meillä on syytä epäillä, että joku on lähettänyt etsiviä peräämme, tarkkailemaan meitä ja meidän rauhallista elämäämme! Ei me muuten, mutta ollaan satuttu huomaamaan, että viime aikoina meidän takapihalla on hiippaillut tavallista enemmän epäilyttäviä tyyppejä. Niitä on ollut liikkeellä ennen kaikkea pimeän tultua ja ne ovat tarkkailleet meidän ikkunaa, jonka ääressä me Glorian kanssa puolestaan päivystetään Rikin liikkeitä. Tyhmää on, että ne ovat yrittäneet pysyä puoliksi piilossa pihavajan ja pensaiden takana ja selvästi luulleet, ettei me Glorian kanssa huomata mitään. No, ei me nyt sentään umpisokeita olla. Tänä iltana yksi aloitteleva etsivä vakoili meitä niin tökerösti, ettei oltu uskoa silmiämme. Se asettui asemiin ja tarkkaili meitä hievahtamatta pitkän aikaa. Kenelle se mahtaa raportoida? Tuskin Riki on etsivälaumaa pannut...

Tässä viikkona muutamana Emo on lukenut meille ääneen yksityisetsivä Chetin seikkailuja. Onhan sen elämä aikamoista menoa ja meininkiä! Oltiin ensin veljen kanssa ihan innoissamme. Chetin ja isännän suhde vaikutti aika tasapainoiselta eikä Littlen etsivätoimiston jäsenten työnjaossakaan kovin pahoja epäkohtia tuntunut olevan. Sitten alkoi hiukan epäilyttää. Kuinka tasaveroinen etsivätoimiston jäsen ystävämme Chet oikeastaan on? Onko se saanut painaa tassunsa jäljen oikeaan työsopimukseen? Miten väkivalta vaikuttaa sen luonteeseen? Saako se koskaan riehua kyllikseen? No, käykää nyt vaikka ensin lukemassa Chetin kotisivut ja päätelkää niiden perusteella kannattaako Chetiä fanittaa vai ei. Me tiedetään jo! Tassu nousee Chetin puolesta, ja viiksikarvat värisevät sen seikkailujen parissa!...

Kesä on pian ohi, sanoo Emo. Siltä ei kyllä tuntunut tänään, pikemminkin tuntui siltä että kesä oli vasta alkamassa. Loikoiltiin terassilla melkein koko päivä ja siinä tuli niin kuuma, että aina välillä piti käydä pöydän alla vilvoittelemassa ja hörppimässä hyvää vettä terassikasvien laakeilta lautasilta. Illalla ajettiin autolla yhdelle peltotielle, jolla ei ollut aikaisemmin käytykään, ja sitten juostiin kovaa, ihailtiin maisemia, kun sieltä näki kauas peltojen yli, ajettiin vähän lehmiä takaa ja Gloria kieritteli kaulaansa uudessa, maanläheisessä parfyymissä. Emo ja Franko paiskivat mailoilla pientä palloa, johon me ei saatu koskea. Mutta se me tiedettiin jo, koska me ei ole ennenkään saatu koskea siihen. Välillä se kyllä saattaa hetkeksi unohtua, etenkin jos pallo lentää viekoittelevasti suoraan etutassujen väliin. Meidän pihassa on uusi vaja. Ei se siihen kyllä ihan hetkessä...

Kun me käydään Frankon kanssa kävelyllä lähiniityn suunnalla, meille on veljen kanssa tullut tavaksi piipahtaa tervehtimässä yhden valkoisen talon kissaa.

Niin me tehtiin myös tässä yhtenä päivänä. Emo oli kyllä myös mukana, mutta Emon pilli ei onneksi ollut. Niinpä kun oltiin palaamassa niittylenkiltä kotiin päin, me livahdettiin taas Rolandin kanssa korkean pensasaidan taakse valkoisen talon puutarhaan. Kissa oli parhaillaan vetelemässä ikävystyneenä hirsiä talon terassilla. Kissan seurassa oli se tiukka Täti, joka myös asuu talossa kissan kanssa. Täti katsoo meitä aina pahasti kun me tullaan pihaan, vaikka oikeasti me ilmaannutaan tuomaan vähän vauhtia hänen kissansa typitylsään elämään.

Tällä kertaa ehdittiin juuri saada kissa hereille ja käpälilleen ja leikki alkamaan, kun Täti ponnahti jaloilleen ja ryhtyi sättimään meitä ja kaikin tavoin häiritsemään takaa-ajoa, joka oli juuri saatu mukavasti aluilleen. Meidän piti kohteliaasti väistää Tätiä, ja sen takia me jäätiin pahasti jälkeen kissasta,...