Basenjisisarusten tarinoita

Jan 9

Written by:
Monday, January 09, 2012 

Kun meiltä lähtee rinnettä ylös kohti naapurikylää, niin siinä matkan varrella on ihana iso metsä kummallakin puolella tietä. Kesällä me käytiin siellä aina iltaisin, mutta nyt joululomalla alettiin mennä sinne pitkille maastolenkeille aamupäivisin. Siellä on polkuja vaikka kuinka paljon, ne menevät ristiin rastiin, haarautuvat, nousevat ja laskevat pitkin rinteitä. Välillä polkuja ei edes melkein huomaa, kun niiden päälle on satanut niin monen vuoden lehtikasat.

Mutta nyt meidän aamupäivien metsärauha on mennyttä. Meidän ihanassa metsässä lenkkeilee nimittäin vaara. Se on sporttinen leidi, jolla on täydellisen linjakas ja lihaksikas kroppa, viimeisen päälle harjattu lyhyt maksanvärinen turkki ja ilkeät silmät. Se juoksee aina vapaana. Ja se vihaa meitä.

Se on aina metsässä, ja se on kaikkialla. Se lenkkeilee joka aamupäivä emäntänsä kanssa. Emäntäkin on sporttinen leidi, jolla on täydellisen linjakas ja lihaksikas kroppa, viimeisen päälle harjatut pitkät vaaleat hiukset ja ilkeät silmät.

Emo on antanut niille kummallekin nimen Máxima, koska ne ovat maksimaalisen upeita, röyhkeitä ja itsetietoisia. Ja maksimaalisen vaarallisia. Laiitoverimme on Máxima K. ja Emon lajitoveri on Máxima I.

Me Rolandin kanssa ei tiedetä mistä syystä Máxima K. vihaa meitä, mutta se on hyökännyt meidän kimppuun jo kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla saatiin oikein kunnolla turkkipöllyä ja toisella kerralla, eilen, se iski kiinni meihin kumpaankin täydellisillä hampaillaan. Rolandilla on selässä isompi ja minulla pienempi kolo. Mitähän se seuraavalla kerralla aikoo? Pureeko se käpälän irti vai tappaako kertaheitolla?

Joka kerta Máxima K. astuu kuvaan ensimmäisenä, paljon ennen emäntäänsä. Yhtäkkiä maisemassa näkyy sen upea maksanvärinen hahmo. Ja sen ilkeät silmät, jotka tuijottavat suoraan meihin. Kaikki me ehditään miettiä lyhyen hetken ajan, mihin paeta. Mutta mihinkään ei voi paeta, koska samassa Máxima K. jo juokseekin pitkin lihaksikkain askelin meitä kohti. Siitä näkee että se vihaa meitä, mutta kukaan meistä ei tiedä miksi.

Emo on raivoissaan. Se on huutanut jo monta kertaa Máxima I:llle, että Máxima K. on pidettävä kiinni hihnassa, koska siitä ei tule mitään, että Máxima K. hyökkäilee muiden metsässä liikkujien kimppuun miten ja missä sitä huvittaa. Mutta Máxima I. luo vain Emoon pitkän katseen, joka liikkuu päästä varpaisiin (kieltämättä rakas Emomme pukeutuu metsään aika vaatimattomasti), ja toteaa, että vika on Rolandissa ja minussa. Hänen rakas lemmikkinsä tulee toimeen ihan kaikkien lajitoverien kanssa. Jos se hyökkää meidän kimppuumme, niin se tarkoittaa, että meissä on jotain äärimmäisen ärsyttävää. Ja jos meissä on jotain äärimmäisen ärsyttävää, niin se tarkoittaa, että vika on meissä eikä hänen rakkaassa lemmikissään.

Emo ei enää tiedä mitä pitäisi tehdä. Kukaan meistä ei haluaisi luopua ihanasta aamupäivämetsästä, mutta siellä liikkuminen alkaa olla iso riski.

Vihaako Máxima K. meitä siksi, että olemme uhka? Kaikkien on pakko myöntää, että minä olen kaunis ja minulla on upeat lihakset. Rolandkin on ihan mukiinmenevä. Emo taas on mitä on, mutta on sekin aika pitkä ja aika vaalea. Haluavatko Máximat olla metsän ainoat diivat?

Onneksi Franko on luvannut tulla seuraavalla kerralla mukaan ja puolustaa laumaansa asiaankuuluvalla voimalla ja viisaudella. Siihen me kaikki nyt panemme toivomme.