Basenjisisarusten tarinoita

Jan 8

Written by:
Sunday, January 08, 2012 

Onkohan jossain olemassa maa, jossa vuosi vaihtuu täydellisen hiljaisuuden vallitessa? Jos on, niin me Glorian kanssa halutaan muuttaa sinne. Tai ainakin matkustaa sinne pitkälle lomamatkalle ensi jouluksi ja uudeksivuodeksi.

Viikko on nyt vierähtänyt siitä kamalasta paukkujen yöstä. Pikkuhiljaa siitä alkaa jo toipua, mutta kyllä sydän hakkasi kovaa ja epätahtiin pitkän aikaa sen jälkeen. En yleensäkään tykkää kovista äänistä. Minua pelottaa jo sekin, kun ulkona sataa kaatamalla. Samoin pelkään ukonilmaa ja kylällä kiertävää torvisoittokulkuetta. Joudun ihan paniikkiin, kun ne torventoitottajat marssivat meluisana joukkona minua kohti.

On suoranainen ihme, että me siskon kanssa selvittiin hengissä siitä hirveästä uudenvuodenyöstä. Oltiin kahdestaan kotona, ja vaikka Emo ja Franko olivat sulkeneet kaikki kahtimet ja laittaneet radion päälle, niin se ei paljon auttanut, kun ihan ikkunan takana sähähteli ja pamahteli. Tuntui ihan kuin siitä ei tulisi loppua koskaan. Yritettiin parhaamme mukaan suojella toisiamme, mutta kun kumpaakin pelotti, niin tuloksena ei ollut puoli pelkoa vaan kaksinkertainen kauhu.

Seuraavana päivänä Gloria ei halunnut syödä eikä juoda. Se ei olisi halunnut lähteä edes metsälenkille, mutta Emo pakotti. "Raitis ilma tekee hyvää meille kaikille!" se sanoi. Kotiin palattuamme Gloria kävi omaan petiinsä ja kyyhötti siinä. Se kyyhötti siinä kahdeksan tuntia putkeen. Vaikka Emo oli kotona, niin Gloria pysyi omassa sängyssään. Sellaista ei tapahdu koskaan! Gloria seuraa aina Emoa joka paikkaan kuin varjo. Syystäkin Emo oli huolissaan. Illallakaan Gloria ei halunnut ulos, mutta Emo pakotti. Ja taas Gloria kieltäytyi syömästä ja juomasta, meni vain kyyhöttämään petiinsä.

Kun Gloria ei syönyt eikä juonut seuraavanakaan aamuna, niin silloin Emo soitti Vihreätakkiselle Sedälle.

Vihreätakkinen Setä ei löytänyt Gloriasta mitään varsinaista vikaa, epäili Glorian olevan vain syvästi järkyttyneessä tilassa. Niin oli ollut moni muukin potilas sen hirveän uudenvuodenyön jälkeen. Juuri ennen siskoa Sedän pakeilla oli käynyt yksi kohtalotoveri, joka oli vieläkin sekaisin päästään.

Sisko ei syönyt tavallista ruokaa kolmeen päivään ja kieltäytyi parhaista herkuistakin. Mutta vähitellen se alkoi maistaa helppoja herkkuja:  joi hiukan maitoa, söi viileää jugurttia, sitten vähän tonnikalamössöä, ja seuraavana päivänä meni annos munakastakin. Ja neljäntenä aamuna Glorian ruokahalu oli palannut entiselleen. Emo ja Franko olivat tosi huojentuneita, ja minäkin oikeastaan. Tai no. Tavallaan olin hiukan huojentunut ja tavallaan hiukan pettynyt. Oli nimittäin kyllä aika mukavaa, kun kolmen päivän ajan sain tehdä selvää kaikista siskon jämistä. Olisi se voinut vielä pari päivää jatkaa ruokalakkoaan.

Meikäpojalta ei siis ruokahalu kadonnut, mutta muuten ymmärrän siskoa hyvin. Itsekin olin ihan poikki monta päivää sen pahan yön jälkeen, nukahtelin minne ja miten sattui. Onneksi Emo lupasi meille, että ensi vuonna saadaan viettää uudenvuodenyö tiiviisti mamman kainalossa. Ellei sitten lähdetä lomamatkalle johonkin hipihiljaiseen paikkaan, jos sellainen jossain on.