Login

Basenjisisarusten tarinoita

Search      
Search_Blog  
Minimize
Recent_Entries  
Minimize
Vappu ja suuria tunteita
Erilaisista pesistä ja vähän myös jänisjahdista
Kallesta ja muista kotikissoista
Samat perusoikeudet kaikille!
Kun Emo katosi
Pönttöpää-Roland
Vihamies ihanassa metsässä
Uudenvuodenyöstä ja sen seurauksista
Joululoman iloja
Synttärisankarit
  
Basenjisisarukset tarinoivat  
Minimize

Joululoman iloja

Dec 31

Written by:
Saturday, December 31, 2011  RssIcon

Tänä jouluna me Rolandin kanssa saatiin aika monta joululahjaa, joista suurin osa oli herkkuja. Nam. Silti meidän joulun paras lahja oli yhteinen Emon kanssa: uusi oma huone!

Unet uudessa huoneessaAikaisemmin se oli yksinäinen ja hiukan surullinen vierashuone, jossa ei paljon koskaan käynyt kukaan ja johon meillä veljen kanssa ei ollut ollenkaan lupa mennä. Muutama kerta me kyllä käväistiin siellä salaa, kun ovi oli jäänyt raolleen ja Emo ja Franko olivat poissa kotoa. Kerran Roland jopa otti pitkät torkut huoneen sohvalla Frankon tumman puvuntakin päällä. (Emo harjasi takin eikä Franko saanut koskaan tietää.) Yksinäinen vierashuone ilahtui joka kerta kun jompikumpi meistä kävi sitä tervehtimässä.

Ja sitten yhtäkkiä tänä jouluna Emo päättikin muuttaa yksinäisen vierashuoneen talon onnellisimmaksi ja kotoisimmaksi huoneeksi, joka on meidän kolmen yhteinen ja ikioma mutta johon kaikki saavat mennä. Sohva ja kirjahyllyt siirtyivät eri seinille, uusi kirjahylly ja Emon kirjoituspöytä tuotiin sisään, ja sitten vielä pehmeä matto, pari kaunisvaloista lamppua ja paljon tyynyjä ja kuvia.

Ja nyt me saadaan nukkua omassa uudessa huoneessa aina kun halutaan, ja saadaan peuhata matolla ja sohvallakin, ja aika usein otetaan sohvalla nokoset Emon kyljessä tai vatsan päällä. Tässä huoneessa on niin onnellista olla, että nyt Frankokin tulee usein tänne kirjojensa kanssa.Uusia metsiä nuuskimassa

Joululoman paras asia on siis oma huone, mutta melkein yhtä hyviä ovat olleet pitkät metsälenkit Emon kanssa. Koko loman ajan ollaan menty kuljeksimaan metsään joka aamu! Silloin kun Emo on päivisin poissa me ehditään metsään vasta illalla, ja nyt kun on pimeä talvi, me ehditään metsään vain viikonloppuisin. Siksi on ollut ihanaa, kun ollaan päästy sinne nyt joka päivä ja erityisesti kun ollaan päästy sinne aamulla, jolloin siellä on erilainen valo. Melkein joka päivä ollaan käyty eri metsissä nuuskimassa uusia paikkoja, ja Emokin on uskaltanut lähteä pois poluilta ja kiivetä jyrkkiä rinteitä.

Meillä on siis ollut mukavia seikkailuita aamuisin ja lämpimiä unia iltapäivisin. Ja se on paras joululoma mitä me Rolandin kanssa voidaan kuvitella. Ja Emo sanoo, että niin on hänenkin mielestään!

Tags:
Categories:

Your name:
Gravatar Preview
Your email:
(Optional) Email used only to show Gravatar.
Your website:
Title:
Comment:
Add Comment   Cancel 
 
Website Built and Powered by WSI
Copyright © 2008-2012 Päivi