Basenjisisarusten tarinoita

Nov 9

Written by:
Wednesday, November 09, 2011 

Huh huh, vieläkin tassuja vähän jomottaa.

Viime viikonloppu meni reissussa. Käytiin taas juoksemassa meille jo tutuksi tulleessa lähivuoristossa Ranskassa (Emo lisää: Vogeeseilla). Ei me Glorian kanssa mietitty sen kummemmin kilometrejä kuin tuntejakaan, mutta Emo sanoo, että kilometrejä kertyi kaksijalkaisille 20 ja nelijalkaisille kenties nelinkertainen määrä ja tunteja vajaat seitsemän (se luku oli sama kaikille osallistujille).

Minulle ja siskolle kaikkein tärkeimpiä olivat kokemukset. Viis muusta.

Oli ihana ympäristö, kuten aina ennenkin. Metsä. Metsän tuoksut. Metsän ihanat kutsuvat tuoksut. Kerran Gloria katosi niin pitkäksi aikaa, että Emo ehti jo hermostua. Se ei tajua, että jotkut hajut vievät pitemmän aikaa kuin toiset. Pekka piti minua tiukasti hihnassa, vaikka kuinka itkin ja riekuin, kun olisin halunnut lähteä Emon ja Timon mukaan siskoa etsimään. Aina välillä kuului pillin ääni ja halusin heti juosta sen perässä juustopalaani vastaanottamaan. Mutten päässyt! Otti päähän. No, lopulta ne sieltä palasivat kaikki kolme, sisko tiukasti hihnan päässä. Ja siinä se pysyikin pitkän aikaa. Kai se oli jonkinmoinen rangaistus.

Oli ihana maasto, kuten aina ennenkin. Sammalmätäs. Kivinen kukkula. Käpyinen polunpätkä. Puro täynnä virtaavaa vettä. Puinen silta. Neulasten peittämä rinne. Monen syksyn lehdet yhdessä ja samassa kasassa, loputtomasti pengottavaa. Jäniksen askelia, välillä oravan ja villisian. Jäkälän ja kantojen peittämiä kumpuja. Loputtomiin vaihtelevaa maastoa, jonka läpi on hyvä juosta. Oli ihanaa, kun eksyttiin sellaiselle mäntyjen peittämälle kukkulalle, josta ei lähtenyt sitten polun polkua minnekään. Oli vain kasapäin kiviä, kaiken kokoisia. No, eivät ne tassuihin tuntuneet kovin kivoilta, mutta ai miten mukavilta tuntuivat vapaus, hihnattomuus, poutapilvet.

Urheilupäivän jälkeen oltiin Glorian kanssa aika poikki, muttei kuitenkaan niin poikki, ettei Emon ja Patikkakavereiden pitkä iltainen poissaolo olisi ennen pitkää hiukan hermostuttanut. Meitä nukutti aika lailla, ja kyllä me nukuttiinkin. Mutta kun patikointilaumaa ei alkanut loppuillastakaan kuulua ja kun ulkona pimeys sen kuin syveni, meille tuli kova tarve päästä kylälle katsomaan mitä siellä oli meneillään noin niin kuin koiramaailmassa. Paikallisten koirien kiinnostavia seminaareja? Yömyöhällä järjestetty ratakilpailu tai kortteeriralli? Villit ajatukset rynnistivät päässä ja vetivät mukaansa... Gloria pyrki niin innokkaasti ulos huoneesta, että viimeisteli uusiksi oven ympäristön.

Onneksi hotellin täti oli sitä mieltä, että jos hotelliympäristö oli tuntunut koira-asiakkaista välillä turhauttavalta, niin minkäänlainen viikonloppumaksu ei tullut kyseeseenkään. Saatiin siis ihkailmainen oleskelu! Emokin oli tyytyväinen.

Hyvin nukutun yön jälkeen vierailtiin yhdessä paikallisessa kaupungissa. Se sopi meille. Metsäpäivän jälkeen oli mukavaa tutustua ympäristöön, jossa liikkui muutakin elävää kuin riistaa. Me siskon kanssa haisteltiin kiiinnostuneina kaupunkiympäristöä, mutta sen kuvaaminen on jo huomattavasti vaikeampaa.

Koko reissun jälkeen oltiin sen verran poikki, että kotiin päästyämme nukuttiin putkeen vuorokausi ja vähän toistakin. Vielä nytkin nukuttaa, mutta hauskaa on, että edelleen unissa liikkuu kaikenlaisia uusia mukavia juttuja. Näin juuri outoa unta Hungerplatzin raivokkaista ankoista, jotka olivat täyttä päätä julistamassa sotaa välillemme, kunnes saimme välitetyksi rauhanomaisen viestin:

"Roland rakastaa ankkoja. Gloriakaan ei suoranaisesti vihaa ankkoja.
Ovatko Hungerplatzin Ankat kiinnostuneita kohtaamaan ystävälliset basenjit nimeltään Roland ja Gloria?"

Kenties vastaus tulee seuraavassa unessa. Tai seuraavalla reissulla?