Aurinko, tähti ja kuu
Oct
31
Written by:
Monday, October 31, 2011

No niin, nyt minulla on näyttää todistusaineistoa. Katsokaa tätä kuvaa. Näin Roland vie aina viekkaudella ja vääryydellä paikkani auringossa. Ei auta, vaikka kerään huolellisesti auringonläikkämaton alleni, jotta saisin pitää sen kokonaan itselläni. Veli työntää takamuksensa sille puolikkaan keksin kokoiselle palaselle, joka on näkyvissä, ja painaa sitten minua niin kovaa ikkunaa vasten, että minulle tulee epämukava olo ja joudun antamaan periksi ja siirtymään muualle.
On se niin väärin. Ja vielä enemmän se on väärin nyt, kun viikonloppuna loppui kesäaikakin eikä aurinkoa tule taas näkymään kuin aniharvoin. Talven ajaksi auringonläikkämatto muuttuu siis ihan tavalliseksi matoksi vain.
Olen muuten tutustunut vähän paremmin naapurin Stellaan, vaaleankeltaisen talon nuoreen lyttynaamaiseen buldoggineitoon. Se on oikeastaan aika symppis tyyppi, vaikkei sitä ihan heti uskoisi. Sillä on tottakai omanlaisensa tapa olla, sellainen hiukan hidas, raskas ja töytäilevä. Mutta niinhän meillä kaikilla on. Emon mielestä me Rolandin kanssa ollaan joskus liian suorasukaisia ja arvaamattomia. Pari kertaa olen päässyt Stellan kanssa jo vähän leikin alkuun. Tai no, ellei muuta, niin ainakin kokeilemaan, että mistä leikistä kumpikin tykkäisi. Mutta sitten on pitänyt lopettaa, kun Roland on tullut kiusaamaan. Roland ei selvästikään halua, että minulla synkkaa liian hyvin naapurin likkojen kanssa, kun se ei tule yhtä hyvin toimeen kenenkään kanssa, ellei sitten vanhan kiltin Ronja-terrierin.
Stellalla on oma bestis, yhdessä rinnetalossa asuva ruskea Luna. Ne viettävät paljon aikaa keskenään ja peuhaavat itsensä kuulemma aina umpiuuvuksiin. Emo sanoo, että ne kaksi sopivatkin hyvin bestiksiksi, kun Stellan nimi tarkoittaa tähteä ja Lunan kuuta.