Leipomisen iloista ja pettymyksistä
Oct
23
Written by:
Sunday, October 23, 2011
Ollaan viime viikkoina kävelty Frankon kanssa pitkin maita ja mantuja pähkinöitä poimimassa, ja kiitokseksi avusta pähkinänmetsästyksessä Franko vei meidät viime sunnuntaina kotikylän pähkinämarkkinoille. Ne oli kaikin tavoin hauskat markkinat, katseltavaa, nuuskittavaa ja purtavaa riitti. Kannettiin sieltä kotiin iso paperipussillinen saksanpähkinöitä. Kun sitten saatiin vielä Patikkakavereilta iso kassillinen omenia, päätettiin eilen pitää leipomispäivä.
Leivottiin ensin pari pähkinäkakkua ja sitten vielä pari isoa muhevaa omenatorttua. Pähkinäkakkua varten piti särkeä iso kasa pähkinöitä, ja siinä me Glorian kanssa oltiin erityisen suureksi avuksi. Oltiin passissa ruokapöydän alla ja seurattiin sieltä tiukasti Emon ja Frankon pähkinäsavottaa. Välillä kun joku pähkinä oli niin kova, etteivät edes pähkinänsärkijän leuat pystyneet siihen, me Glorian kanssa tultiin hätiin. Pähkinä lensi kaaressa lattialle, me napattiin se kiinni ja ryhdyttiin toimeen. Siinä riittikin nakertamista pitkäksi aikaa, mutta meidän hampaille liian kovaa pähkinää ei ole vielä keksittykään.
Mielellämme oltaisiin autettu myös taikinan maistamisessa, mutta vaikka kuinka seistiin valppaina ja valmiina keittiön ovella, niin Emo ei ollut huomaavinaankaan vaan maisteli molemmat taikinat itse ja lipoi vielä kulhotkin puhtaiksi, homma jonka itseoikeutetusti pitäisi kuulua perheen lemmikeille.
Sillä välin kun leivonnaiset kypsyivät uunissa, me siskon kanssa otettiin pienet puolitorkut. Samalla toivottiin kiihkeästi, että edes yhdessä kakussa olisi jotain vikaa, ei maussa mutta muodossa. Kaikeksi onneksi niin kävikin, Emo ja Franko kun eivät kumpikaan ole mitään varsinaisia jauhopeukaloita. Yksi pähkinäkakku takertui kiinni vuokaan ja meni ihaniksi palasiksi.
Olikin mukava tunne, kun talossa leijaili vastaleivotun kakun tuoksu ja tee oli tulella. Istuttiin pöydän ympärille ja alle, kukin omalle paikalleen, ja maisteltiin siinä vielä vähän lämpimiä herkkuja. Emolle ja Frankolle isot palat ja meille siskon kanssa monta pientä palaa uunituoretta pähkinäkakkua. Hyvää oli.
Tänään meidän oli kyllä vaikea uskoa silmiämme, kun Emo ja Franko vähän ennen lounasaikaa laittautuivat kyläkuntoon ja tekivät lähtöä jonnekin. Ei siinä sinänsä mitään, harva se päivä ne jonnekin menevät mutta palaavat aina ennen pitkää takaisin. Se mikä siinä oli pahinta oli että myös pari kakkua sonnustettiin kyläkuntoon ja pakattiin mukaan. On ihan kauhea tunne, kun joutuu seisomaan eteisessä ja katselemaan voimattomana, kun ihanalta tuoksuva pähkinäkakku kävelee ulos talosta! Ja kun samalla tietää ihan varmasti, että sitä herkkua ei ole tule enää koskaan näkemään eikä haistamaan.
Ja niinhän siinä kävi. Franko ja Emo palasivat kotiin, mutta kakut jäivät niille teilleen.