Basenjisisarusten tarinoita

Oct 19

Written by:
Wednesday, October 19, 2011 

Ei ollakaan vähään aikaan tarinoitu tänne mitään. Se johtuu siitä, ettei täällä tekijäpuolella olla oikein päästy yhteisymmärrykseen tarinoiden sisällöstä. Emo nimittäin sensuroi meidän kertomuksia. Se käskee meidän kertoa vaikka, että syksy on tullut ja kohta tarvitaan jo paksumpi takki. Mikä uutinen semmoinen nyt on. Senhän näkee ja tuntee kaikki tätä blogia lukemattakin. Me veikan kanssa haluttaisiin kertoa ihan erilaisista asioista, mutta Emon mielestä ne on liian rajuja juttuja ja meistä voi kuulemma niiden perusteella saada kummallisen kuvan. Ja mitä vielä. No, sitten Emo sanoo, että voittehan te kertoa siitä kun tapasitte Vihreätakkisen Sedän.

Aloitetaan nyt siitä Sedästä sitten, mutta kyllä me se itse asiakin tänne vielä livautetaan. Meillä ei ole kerrassaan mitään salattavaa.

Vihreätakkinen Setä, jonka luona käytiin muutama päivä sitten visiitillä, pisti hienovaraisesti piikin kankkuun kummallekin ja samalla kehui meitä. On kuulemma hienot lihakset molemmilla ja terveet hampaat ja vahva sydän. Lihakset ja vahva sydän ollaan saatu juoksemalla kilpaa kumpuilevassa maastossa. Meikätytöllä on hyvät hampaat, koska syön elävää liharuokaa ja nakerran luita. Roland taas tykkää vihanneksista ja juurista, kaikesta mitä syyspellosta löytää, mutta vaikea sanoa, onko sellaisilla mitään vaikutusta hampaisiin.

Yhtenä päivänä, on siitä jo aikaa, lähetettiin myös yksi naapurin matalarakenteinen lajitoveri Vihreätakkisen Sedän pakeille. Roland sen oikeasti teki, vaikka se väittääkin, että minä se olin. Ihan vain hiukan nappastiin tassusta, kun siinä oli niin kutsuva tuoksu. Ei siinä käynyt yhtään mitenkään, mutta se paikallisen rikkaan suvun silmäterä alkoi siinä filmata. Heittäytyi isäntänsä käsivarsille, kun ei enää pystynyt yhtään askelta ottamaan. Me Rolandin kanssa katsottiin että hoh hoijaa, mutta Emo puolestaan käytti tilaisuutta hyväkseen ja antoi Silmäterän Komealle Isännälle väkisin puhelinnumeronsa. Myöhemmin illalla sieltä tulikin viestiä, että Vihreätakkinen Setä oli antanut piikkiä ja lasku tulisi perässä. Vielä ei ole kuulunut.

Yhtenä kuumana syyssunnuntaina Roland taas repäisi yhden Rouvan samettihousun punttiin palkeenkielen. Roland kyllä väittää, että se olin minä, mutta se valehtelee. Ei Roland sitä täti-ihmistä tavoitellut, vaan halusi vain mukavalla joenrantakävelyllä tervehtiä tädin seuralaista. Se oli sellainen luppakorvainen mammanpoika, joka piileksi emäntänsä takana. Ja ihan vahingossa velipojan kynsi osui tädin pohkeeseen, oikeasti se ojensi käpäläänsä Mammanpojalle ystävälliseen tervehdykseen. Meteli siitä kuitenkin syntyi: täti kysyi Emolta, että mitäs nyt aiotte tehdä, uudet housut ja jo ihan pilalla. Maksamalla siitä selvittiin, mutta kyllä me velipojan kanssa katsottiin ettei olisi maksanut vaivaa. Vaikka millä aisteilla tarkastelisi, niin niitä housuja oli kyllä pidetty jo pitkään.

Emo kävi meille hiukan kuumana. Sanoi, että jos joka kävely tekee sen rahapussiin yhtä suuren loven, niin kohta pienenee meikäläisten ruoka-annos.

Ollaan sen jälkeen oltu hiukan varovaisempia. Hyvällä menestyksellä ilmeisesti, koska eilisiltana saatiin yllättäen jälkiruoaksi paistetut munakääryleet, joiden sisällä oli mukavan rapeita leivänpaloja. Jälkiruoka tarjoiltiin meille hiukan nostalgisesti, kun se oli kuulemma ollut Rairain lempiherkkua. Kyllä se meillekin maistui. Tänään odotettiin samanmoista, mutta enää ei tippunut. Ehkä huomenna taas.